Keksintösäätiö edistää suomalaista keksintötoimintaa ja keksintöjen hyödyntämistä. Toiminnassamme korostuu keksintöjen keskeinen merkitys menestyvien innovaatioiden kovana ytimenä.

Keksintösäätiö rohkaisee ja vahvistaa innovaatioiden tuottamista ja varhaisen vaiheen kehittämistä sekä tukee uuden innovatiivisen yritystoiminnan edistämistä Suomessa. Säätiö tarjoaa palveluja, menetelmiä ja työkaluja, jotka tukevat uusien keksintöjen ja innovaatioiden arviointia ja kehittämistä sekä yhdistää yritys- ja innovaation kehittämisen asiantuntijat sekä keksijät ja innovaattorit. Lahjoittamalla Keksintösäätiölle tuet suomalaisen keksintötoiminnan ja suomalaisen innovaatiotoiminnan jatkuvuutta Suomessa.

Testamenttilahjoituksilla edistetään Keksintösäätiön toimintaa muun muassa järjestämällä Apu+Raha-palvelun innovaatiokilpailuja, joissa voidaan tarjota sekä rahallista tukea että asiantuntijan neuvoja yksittäisille keksijöille. Lahjoituksilla voidaan myös tukea ja mahdollistaa Keksintösäätiön palveluita, kuten asiantuntija avun antamista uusille innovaatioille tuotekehitykseen sekä IPR:ään liittyen. Halutessaan lahjoittaja voi yli 1000 euron testamenttilahjoitusten kohdalla kohdistaa lahjoituksen tietylle osa-alueelle Keksintösäätiön toimintaan.

Säätiölle voi tehdä testamenttilahjoituksia ja myöhemmin myös rahankeräysluvan edellyttäviä rahalahjoituksia. Tällä erää muiden kuin testamenttilahjoitusten tekeminen ei ole mahdollista koska rahankeräysluvan hakeminen on vielä meneillään.

Testamenttilahjoitukset

Testamentin voi tehdä yleisesti Keksintösäätiön ja suomalaisen innovaatiotoiminnan tukemiseen tai jotain niiden piiriin kuuluvaa erityisaluetta tai hanketta korostaen. Testamentin tarkoitus määräys tulisi suunnitella aikaa kestäväksi, jolloin siihen ei tulisi sisällyttää liian yksityiskohtaisia määräyksiä varojen käytöstä.

Säätiön hallitus valvoo, että varojen hallinta ja apurahojen jako tapahtuu säätiölain, hyvän säätiötavan, säätiön sääntöjen ja rahastojen ohjesääntöjen mukaisesti.

Keksintösäätiön hyväksi voidaan tehdä yleistestamentti tai erityisjälkisäädös eli legaatti.

Yleistestamentilla säätiö saa oikeuden suhteelliseen osaan pesän varoista, usein koko pesään, ellei testamentissa ole nimetty muita saajia tai pesässä ei ole lakiosaan oikeutettuja perijöitä.

Legaatti on aina tietty varallisuuserä, joka testamentilla lahjoitetaan Keksintösäätiölle. Tällainen varallisuuserä voi olla esimerkiksi määrätty summa rahaa, osakkeita, asunto-osake tai kiinteistö.

Keksintösäätiöltä saa ohjeita ja lisätietoja testamentin laadinnassa ja mahdollisen, omaa nimeä kantavan rahaston ohjesäännön teossa. Testamentin vastaanotosta ja ohjesäännöistä päättää säätiön hallitus.

Testamentin teosta Keksintösäätiön hyväksi ei tarvitse välttämättä etukäteen ilmoittaa mutta em. muotoseikkojen oikeellisuuden varmistamiseksi ja etenkin omaa rahastoa perustettaessa luonnos olisi hyvä tarkistaa säätiössä. Säätiö voi ottaa testamentin säilytettäväksi. Hyvä tapa on laatia testamentti kahtena kappaleena, joita säilytetään eri paikoissa. Testamentin tekijä voi aina perua tai muuttaa testamenttinsa. Keksintösäätiön hyväksi tehdyt testamentit ovat salassa pidettävää tietoa, joka säätiön sisälläkin on vain rajatun henkilöpiirin tiedossa.

Ohjeita testamentin laatimiseen

Testamentin voi tehdä kuka tahansa. Testamentin laadinnassa kannattaa kuitenkin käyttää apuna lakimiestä. Testamentissa kuvataan mitä testamentataan ja kenelle. Testamentilla voi lahjoittaa Keksintösäätiölle rahaa sekä esimerkiksi Keksintösäätiön tarkoitukseen sopivaa omaisuutta. Keksintösäätiön ollessa testamentti lahjoituksenne kohteena on käytettävä säätiön virallista nimeä: Keksintösäätiö sr.

Testamentti on määrämuotoinen asiakirja ja sen tulee täyttää lain mukaiset vaatimukset, jotta sitä ei voida julistaa pätemättömäksi. Jo laadittuun testamenttiin ei voi allekirjoituksen jälkeen tehdä uusia kirjauksia tai muutoksia. Mikäli testamenttia halutaan muuttaa, on tehtävä kokonaan uusi testamentti. Pätevän testamentin edellytyksenä on kaksi esteetöntä todistajaa, jotka ovat yhtä aikaa läsnä testamenttia allekirjoittaessa. Todistajien tulee olla esteettömiä todistamaan testamentti. Todistajat eivät voi olla mahdollisia perijöitä (sukulaisia) tai heidän puolisoitaan. Esimerkiksi ystävät tai lakitoimiston henkilökunta sopivat testamentin todistajiksi. Testamentti tulee säilyttää huolellisesti. Paras paikka säilyttää testamentti on tallelokerossa tai kotona paikassa, jossa säilytät muitakin tärkeitä papereita. Hyvänä käytännön ohjeena on sulkea testamentti kirjekuoreen ja otsikoida se testamentiksi.

Verotuksen huomioiminen testamenttia laadittaessa

Yleishyödyllisten yhteisöjen, kuten Keksintösäätiön, ei tarvitse maksaa veroa testamentilla saamastaan perinnöstä. Testamentattu varallisuus voidaan kokonaisuudessaan käyttää säätiön sääntöjen mukaiseen toimintaan.

Huomioithan, että nämä ohjeet eivät korvaa juridista neuvonantoa. Suosittelemme käyttämään testamentin laadinnassa apua perintöoikeuteen perehtyneen lakimiehen testamentin laadintapalvelua.

Lisätietoa testamenttilahjoituksen tekemisestä Keksintösäätiölle saa myös säätiöltämme, lahjoitukset@keksintosaatio.fi.

Yhteystiedot:

Keksintösäätiön puheenjohtaja

Juhani Talvela

050 62471

juhani.talvela@keksintosaatio.fi

lahjoitukset@keksintosaatio.fi

Tilitiedot:

Danske Bank

IBAN: FI45 8000 1900 9220 49

SWIFT: DABAFIHH